Westenergy muuntaa polttokelpoisen jätteesi energiaksi, joka valaisee kotisi ja lämmittää talosi.
Suomessa käynnistyy valtakunnallinen pilottihanke, jonka tavoitteena on tunnistaa jätteet jo roska-astioissa tai jätteenkeräysautoissa. Tunnistettu jäte voidaan tämän jälkeen ohjata nykyistä tehokkaammin uudelleen käytettäväksi tai poltettavaksi.
Väärin käsitelty jäte voi pilata pahimmillaan koko jätekuorman uusiokäyttömahdollisuudet. Kuormien suuri määrä tekee kuormien tarkistuksesta ja lajittelusta jätteenpolttolaitoksilla käytännössä mahdotonta.
EU:n rahoittaman pilotin keskiössä on jätetietoon perustuva tekoälysovellus, jonka avulla tunnistetaan uudelleen hyödynnettävissä oleva materiaali jätteen seasta. Lisäksi sovellus johtaa haitallisten päästöjen vähenemiseen jätteiden polttolaitoksissa, koska polttoon sopimattomat materiaalit tunnistetaan jo keruuvaiheessa.
– Suomella on kunnianhimoiset tavoitteet nousta kiertotalouden kärkimaaksi. Nykyisellään jätteisiin kuitenkin päätyy paljon materiaaleja, joita voisimme käyttää uudelleen, Projektipäällikkö Sami Nykter Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta kertoo.
Ekoälyä-nimisen hankkeen takana ovat Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sekä teknisestä toteutuksesta vastaava Turun yliopisto. Mustasaaressa toimiva Westenergy tarjoaa pilotille teolliset puitteet.